Maistuvat mansikkamisut

Maistuvat mansikkamisut

6 annosta

Mitä olisi kesä ilman ihania kesäherkkuja? Bonnen soseista valmistat helposti erilaiset kesäherkut monessa muodossa. Juomalaseihin tai jälkiruokamaljoihin kootut annokset valmistat näppärästi isollekin joukolle.

Ota ainekset esille ja kokoa. Anna seistä mielellään muutama tunti jääkaapissa ennen tarjoilua.

24 savoiardikeksiä
2-3 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
¾ dl sokeria
250 g mascarponejuustoa
2 tl vaniljasokeria
½ l Bonne Premium Mansikkasosetta

Koristeluun:
mansikoita
marenkeja

Ota savoiardikeksit esille. Laita maito syvälle lautaselle ja sekoita joukkoon vaniljasokeri.
Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota munanvalkuaiset ja 1 rkl sokeria valkoiseksi vaahdoksi. Vaahdota munankeltuaiset ja loput sokerista vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarponejuusto. Kääntele lopuksi joukkoon valkuaisvaahto ja vaniljasokeri.
Ota esille juomalasit tai jälkiruokakulhot. Kääntele savoiardikeksit vanilja-maidossa ja paloittele tarvittaessa, jotta mahtuvat kerroksittain laseihin tai kulhoihin. Laita kerroksittain kostutettuja keksejä, vaahtoa ja mansikkasosetta. Koristele tuoreilla mansikoilla ja murustetulla marengilla. Anna vetäytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. Tarjoa!

www.bonnejuomat.fi